Työmarkkinajärjestöillä tarkoitetaan järjestöjä, joiden tarkoituksena on neuvotella jonkin alan työntekijöiden ja -antajien välisistä työehdoista. Suomessa työntekijöistä valtaosa kuuluu oman alansa ammattiliittoon, minkä takia työmarkkinajärjestöillä on Suomessa paljon valtaa.
Työmarkkinajärjestöt voidaan jakaa kahteen luokkaan, työntekijöiden ja työnantajien etuja ajaviin järjestöihin. Kummankin osapuolen asiaa ajavien etujärjestöjen rakenne on hyvin pitkälti samanlainen. Työntekijät kuuluvat oman alansa ja kotipaikkansa mukaiseen ammattiyhdistykseen (esimerkiksi Jyväskylän opettajien ammattiyhdistys). Saman alan ammattiyhdistykset muodostavat oman alansa ammattiliittoja. Ammattiliitot taas kuuluvat suureen keskusjärjestöön, joita on Suomessa yhteensä kolme. Työnantajat kuuluvat suoraan oman toimialansa ammattiliittoon, jotka muodostavat työntekijöiden tapaan keskusjärjestöjä.
Työntekijät ja -antajat neuvottelevat uuden työehtosopimuksen normaalisti parin vuoden välein. Sopimuksissa sovitaan esimerkiksi työntekijöiden palkoista ja muista etuuksista. Suomessa oli pitkään tapana tehdä keskusjärjestöjen kesken tulopoliittinen kokonaisratkaisu (Tupo), jossa sovittiin tasaiset palkankorotukset kaikille aloille. Tällä neuvottelumallilla vältyttiin työtaisteluilta, mutta hyvin ja huonosti kehittyneille aloille jouduttiin antamaan yhtä hyvät korotukset palkkoihin ja muihin etuuksiin. Tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta luovuttiin vuonna 2008, minkä seurauksena työehtoneuvottelut siirtyivät eri alojen liittojen selvitettäväksi. Mikäli liitot eivät pääse sopimukseen keskenään, on uhkana työntekijöiden lakko. Tämän takia valtio yrittää usein nopeuttaa neuvotteluja lähettämällä apuun valtakunnansovittelijan.
Mikäli työntekijät tai -antajat eivät saa kumpaakin osapuolta tyydyttävää työehtosopimusta aikaiseksi, on heillä käytössään useita painostuskeinoja. Ulosmarssilla työntekijät voivat kieltäytyä hetkeksi tekemästä töitä. Tämä on yleensä ensimmäinen toimenpide esimerkiksi työnantajan ilmoittaessa uusista irtisanomisista. Jos pelkkä ulosmarssi ei auta, voivat työntekijät ryhtyä lakkoon. Lakkoa edeltää yleensä työntekijöiden ylityökielto. Suomessa lakkoilu on laillista, kunhan siitä ilmoitetaan vähintään kaksi viikkoa ennen lakon alkamista. Lakon aikana työnantajat eivät maksa työntekijöilleen palkkaa, minkä takia ammattiliitto maksaa niin kutsuttuina lakkoavustuksina vähintään osan työntekijän normaalista palkasta. Yleensä lakkoilu johtaa nopeasti työsopimuksen syntymiseen, eikä muita painostuskeinoja tarvita. Muita, huomattavasti harvinaisempia painostuskeinoja ovat esimerkiksi työnantajien julistama työsulku, jolloin työnantaja kieltää työntekijöitä palaamasta töihin, ammattiliittojen sopimat laajat yleislakot ja työntekijöiden joukkoirtisanoutuminen työpaikaltaan. Näitä keinoja käytetään kuitenkin Suomen kaltaisissa vakaissa maissa hyvin harvoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti